Elokuva-arvostelu: Senso '45 (Black Angel) eli italialaisen naisen rakkaus ja viha

Jälleen Tinto Brassin ohjaustyön hedelmiä luvassa. Tällä kertaa seikkailemme toisen maailmansodan aikaisessa Italiassa, jossa korkea-arvoisen virkamiehen vaimo Livia Mazzoni (Anna Galiena) lankeaa brutaaliin ja jossakin määrin sosiopaattiseen SS-luutnantti Helmut Schultziin (Gabriel Garko). Senso 45:n juonenkäänteistä katsoja pääsee kärryille jo varsin nopeasti - mutta silti elokuvan sensuelli tunnelma, kauniit värit ja Anna Galiena jaksavat kantaa elokuvan loppuun saakka. Siinä missä Livian ja Helmutin rakkauden alku on kuuman kiihkeä, on se loppu sitten kylmän julma. Traagisesta rakkaustarinasta on siis kyse.

Harvinaisen epäonnistunut blondaus

Periaatteessa elokuvan, joka yhdistää kauniit italialaiset naiset, natsiunivormut, Tinto Brassin ja kokaiinin pitäisi olla hyvä. Mutta ikävä kyllä jos tähän yhdistetään se, että saksalaista SS-upseeria esittää selkeästi italialainen mies jolla on huonosti blondatut hiukset ja elokuvan taustamusiikki tekee useista kohtauksista lähinnä koomisia ei lopputulos voi olla erityisen onnistunut. Gabriel Garko on kyllä muilta fyysisiltä ominaisuuksiltaan sopiva SS-miestä esittämään, mutta näin pohjoismaalaista katsojaa (joka on tottunut blondeja kaikkialla näkemään) häiritsee epäonnistuneen blondauksen ja saksalaiselle liian tumman ihon kontrasti.

Livia Mazzonin roolitus on sen sijaan onnistunut täydellisesti. Galiena ei ole enää nuori, mutta on edelleen erittäin kaunis ja sensuelli. Hän näytteleeki upeasti Liviaa, jonka avioliitto on väljähtynyt ja rakkaus kadonnut - jos sitä koskaan edes oli ja komea Helmut tarjoaa tien toiseen maailmaan. Paheisiin, vapauteen, kokaiiniin ja rakkauteen - ja kaiken sen Livia haluaa.

Elokuvaus on italialaiseen tapaan pääsääntöisesti kaunista, mutta katsojaa jää häiritsemään turhan pitkä leikkaus kuolleen naisen jalkoväliin, epäsopiva musiikki ja se tosiasia ettei Garko näytä saksalaiselta. Sen sijaan Garkon androgyyniys sopii Helmutin hahmoon enemmän kuin hyvin. Maksuliinisempi näyttelijä olisi ehkä ollut uskottavampi SS-upseerina, mutta vähemmän uskottava Helmutina. Kolme tähteä tällä kertaa. Traileria tai säällisiä Youtube-videoita en ikävä kyllä löytänyt.

Nimi: Black Angel (alk. Senso 45), elokuvalla ei ole suomenkielistä nimeä, vaikka DVD:llä on suomitekstit.

Ohjaaja(t): Tinto Brass

Valmistusvuosi: 2002

Pääosanäyttelijät: Anna Galiena ja Gabriel Garko

Rappion syyt: Erotiikka, Natsit

Kannattaako ostaa? Vain jos on Tinto Brass-fani (ja hekin tulevat pettymään). Eli eipä haittane, vaikka jättäisi kokonaan välistä.

Arvio:★★★☆☆

Elokuva-arvostelu: Yöportieeri eli provokatiivinen rakkaustarina

Yöportieeri on niitä elokuvia, jotka joko ymmärretään tai sitten ei ymmärretä. Tai tuomitaan vaikka ei tiedetä ymmärretäänkö vaiko eikö. Elokuvan tarina on seuraava: Entinen keskitysleirin majuri Max "elää kuin hiiri" wieniläisen Hotel Operin yöportieerina ja eräänä päivänä hotelliin saapuu amerikkalainen kapellimestari Lucia-vaimoineen. Lucia sattuu olemaan entinen keskitysleirivanki, jota Max piti seksiorjanaan. Jossakin vaiheessa tarinaa Maxin ja Lucian välille kehittyi kummallinen rakkaussuhde, joka heräsi henkiin heidän kohdatessaan uudelleen.

Maxin natsikaverit tunnistavat pian Lucian entiseksi vangiksi ja mahdolliseksi todistajaksi. Vaikka Max itse ei Luciaa uhaksi koekkaan, toiset kokevat. Ja Luciaa suojeleva natsiupseerin omatunnolla varustettu Max huomaa itsekin muodostuneensa uhaksi ystävilleen.

Lucian ja Maxin kieroutuneen ja pakottavan rakkauden voiman katsoja ymmärtää viimeistään siinä vaiheessa kun Maxin asunnolle Luciaa etsimään tullut natsi-tohtori kertoo pöydän alle kontanneelle Lucialle tämän olevan häiriintynyt, koska luulee rakastavansa Maxia kaiken sen jälkeen mitä Max on hänelle tehnyt. Eikä Maxillakaan asiat sen paremmin ole: Eräässä kohtauksessa hän kertoo ystävälleen mitä antoi Lucialle lahjaksi kun tämä tanssi hänelle kuin Salome Herodekselle (Raamatun tunteminen aiheuttaa spoilerin, pahoittelen). Toisessa kohtauksessa natsiunivormunsa säilyttänyt Max paljastaa työskentelevänsä yöportieerina, koska ei siedä valoa - valo saa hänet häpeämään. Kaikki tämä on monimutkaista, synkkää, hirveää ja kaunista. 

Yöportieeri onkin monimutkainen psykologinen kuvaus ilmiöstä, joka tunnetaan nykyään nimellä Tukholman syndrooma. Traumatisoituessaan uhri ja uhkaaja alkavat tuntea läheisyyttä ja lopulta saattavat jopa rakastua. Eikä katsoja epäilekään Maxin ja Lucian rakkautta, vaikkei sitä ymmärräkään. Elokuvaus on kerrassaan täydellistä ja näyttelijäntyö upeaa. Näytteleminen on hyvin fyysistä ja dialogia suhteellisen vähän, mutta katsoja ei oikeastaan edes jää kaipaamaan sen enempää tietoa päähenkilöistä. Heidän motiivinsa ja halunsa ovat selviä, tunteet fyysisiä ja elokuvan loppukohtaus summaa kaiken.

Vaikka tämä elokuva yleensä lasketaankin exploitaatioelokuviin (ja olen sen sellaiseksi itsekin tagannut), se on varsin mieto exploitaatioksi. Seksikohtauksetkin on suhteellisen rajattuja, niitä on mutta ne eivät ole erityisen graafisia. Erityistä goreväkivaltaa ei ole. Enemmänkin elokuvan vaikeus ja ahdistavuus tulee psykologisista elementeistä eli periaatteessa vaikka exploitaatioelokuvia yleisesti karsastaisikin niin tämän voi katsoa. Elokuva on kuitenkin psykologisesti niin haastava, että hyvin harvat ihmiset koskaan tulevat ymmärtämään tämän elokuvan olevan taideteos. Myöskään ihmiset, joiden on vaikeaa ymmärtää symboliikkaa elokuvissa eivät ehkä kuulu siihen ihmisryhmään jotka tästä elokuvasta voisivat nauttia. Sillä erityisesti flashback-kohtaukset sisältävät paljon symboliikkaa. Joku toinen voisi antaa vähemmän, mutta minulta viisi tähteä.

Varsinaista traileria en ikävä kyllä löytänyt, mutta Scathinglybrilliant-nimimerkin omaava youtuubaaja on yhdistänyt elokuvakohtauksia Billie Holidayn I'm a Fool to Want You-kappaleeseen. Eli nauttikaa:

Nimi: Yöportieeri (alk. Il portiere di notte)

Ohjaaja(t): Liliana Cavani

Valmistusvuosi: 1974

Pääosanäyttelijät: Dirk Bogarde, Charlotte Rampling ja Philippe Leroy

Rappion syyt: Erotiikka, Natsit

Kannattaako ostaa? Kyllä! Tosin täytyy vielä uudestaa varoittaa, että  kaikki eivät tätä elokuvaa tule ymmärtämään.

Arvio:★★★★★

Kirja-arvostelu: Punainen mekko eli pohjalaisen ilotytön tarina.

Punainen mekko on kertomus pienessä pohjalaisessa kaupungissa asuvan Nooran urasta prostituutioituna. Tämän tyyppistä kirjallisuutta on Suomessa julkaistu suhteellisen vähän, ja ehkä siksi kirja saikin aikanaan niin paljon huomiota. Ja toki kun pakettiin lisättiin vielä se, että tarina perustuu löyhästi kirjailijan omiin kokemuksiin niin mediahuomio oli taattu (sitä kirjailija ei suostu myöntämään kuinka löyhästi se hänen omiin kokemuksiinsa perustuu). Noin kaunokirjallisessa mielessä romaani on aika paljas ja päähenkilö lähinnä hukassa sekä itseltään että lukijalta. Mutta prostituutio myy ja kustantaja tekee bisnestä, joten tottakai tällainen teos julkaistaan.

Teoksen päähenkilö parikymppinen Noora ei ole kiinnostunut opiskelusta saati työnteosta (eikä vaikuta olevan kiinnostunut oikein mistään muustakaan), joten hän päätyy helpon rahan toivossa ensin strippariksi ja sitten prostituutioiduksi. Siinä se perusidea. Tiilikka on kyennyt rakentamaan Nooran hahmoa sen verran, että kyseessä on kehitystarina - eli Noora muuttuu tarinan kuluessa. Ongelmana kuitenkin on, että Nooran hahmoa ei syvennetä kovinkaan paljon vaan hän jää lukijalle varsin etäiseksi. Noora edustaa henkilöhahmona sitä "mikään ei tunnu miltään, antakaa rahaa"-tyyppiä, joita parikymppisten väitetään nykyään edustavan. Ehkä he edustavat, ehkä eivät, mutta mielestäni kirjallisuudessa apaattinen ameebailu ei toimi. Haluan välittää päähenkilöstä, tai edes sivuhenkilöistä.

Voi tietysti olla, että olen itse lukijana turhan vaativa. Olen lukenut useita ulkomaalaisia prostituutiota käsitteleviä klasikkoromaaneja (tulen blogaamaan niistä myöhemmin) eikä tämä teos pääse aiheen käsittelyssä lähellekään niitä. Itseasiassa jos Tiilikka ei olisi kertonut itsekin harjoittaneensa prostituutiota niin en usko, että kirja olisi saanut sellaista huomiota kuin se ilmestyessään sai. Tällaisessa kirjallisuudessa on se ongelma, että jos lukija ei ole koskaan aikaisemmin lukenut mitään aiheeseen liittyvää häntä on helppo 'järkyttää'. Sen sijaan minun kaltaiseni lukijat kaipaisivat uusia näkökulmia, syvällisiä henkilöhahmoja ja jotakin erilaista. Kirja oli sinänsä helppolukuinen ja luinkin sen yhdessä illassa, joten siinähän se meni vaikka ei paljon antanutkaan. Mitään pohdiskeltavaa kirja ei minulle sen kummemmin tarjonnut. 

Kirjan ansiokkaasta aiheesta ja Tiilikan rohkeudesta tulla julkisuuteen - ja puhua prostituutioitujen kokemuksista - teokselle irtoaa kolme tähteä. Neljään tähteen olisi vaadittu samaistuttavampi päähenkilö ja enemmän kirjallisia ansioita. 

Nimi:Punainen mekko

Kirjoittaja:Elina Tiilikka

Kustantaja:Gummerus

Julkaisuvuosi:2010

Rappion syy:Prostituutio

Kannattaako ostaa? Ehkä pokkarina.

Arvio:★★★☆☆

Elokuva-arvostelu: Caligula eli psykopaatin pornounelmia

Gaius Caligulan pärstä

Vuonna 1979 julkaissusta ja useita kertoja editoidusta Caligula-elokuvasta on sanottu kaikenlaista, ja suurin osa niistää sanomisista keskittyy sen varsin voimakkaaseen seksuaaliseen sisältöön. Vähemmälle huomiolle jää se, että Gaius Caligula todella oli Rooman keisari vuosina 37-41 jkr. Ja sekin on unohtunut, että roomalaiset historoitsijat Alexandrian Philo, Josephus, Seneca, Suetonius ja Cassius Dio ovat olleet yksimielisiä kuvatessaan Caligulaa hulluksi, joka tappoi huvikseen, keskittyi etupäässä rahantuhlaukseen ja seksuaalisten perverssioidensa toteuttamiseen, muutti keisarillisen palatsin bordelliksi, harjoitti insestiä sisartensa kanssa (ja ilmeisesti myös paritti näitä myös muille miehille), julistautui jumalaksi ja nimitti hevosensa papiksi. Philo, Josephus ja Seneca olivat Caligulan aikalaisia ja Seneca tunsi keisarin jopa henkilökohtaisesti, eli aikalaistodisteiden valossa Caligula oli perverssi psykopaatti. Toki voimme pohtia ovatko historialliset lähteet liioitelleet Caligulan ansioita, mutta tosiasia on ettei tarjolla ole vaihtoehtoisia lähteitä. 

Eli kyseessä on historiallinen elokuva Keisari Caligulan hallintokaudesta, ja itseasiassa elokuva noudatteleekin roomalaista historiankirjoitusta suhteellisen tarkasti. Toki elokuva on Penthouse Filmsin tuottama, ja sitä kautta seksuaaliset kohtaukset ovat ihan oikeasti pornoa. Toisaalta jos historiankirjoitus pitää paikkansa niin Caligula harrasti julkisia orgioita, joten kohtaukset lienevät asiaan kuuluvia. Elokuva sisältää myös useita minuuttia antaumuksellista lesbopornoa (sanan varsinaisessa merkityksessä) ja lukemattomia suihinotto-kohtauksia (siitä kiitos mitä todennäköisimmin kuuluu Penthouse Filmsille) eli seksiä riittää joka makuun. Kyseessä ei ole kuitenkaan juoneton panoelokuva vaan elokuvalla on selkeästi Caligulan hahmon kehityksen ympärille sitoutuva juoni.

Elokuvan antelias seksitarjonta luonnollisesti säväytti vuonna 1979, mutta nykyään lesbopornokin on jo ihan mainstreamia - mikä siis katsojia yhä ahdistaa? Noh koska kyseessä on historiallinen elokuva ja historiallisten lähteiden mukaan Caligula tosiaan oli perverssi psykopaatti - ja psykopaattinen keisari mitä todennäköisimmin hyödyntäisi alamaisiaan myös sadistisluonteisiin seksuaalisiin nautintoihinsa. Kohtaukset ovat myös varsin rajuja ja niissä kuvataan myös uhrin tuskaa - ei siis mitään pehmo-bsdm:ää vaan sadismia sen kaikessa rujoudessaan.

Henkilökohtaisesti pidän Caligulasta elokuvana erittäin paljon, ja laskenkin sen lempielokuvieni joukkoon. Toki se on raaka, mutta sen täytyykin olla raaka koska psykopaatit on parempi esittää psykopaatteina. Meneekö elokuva eksploitaation puolelle? Menee ehdottomasti, mutta olen eksploitaatioelokuvien ystävä joten works for me! Toivoisin, että katsojat eivät keskittyisi ainoastaan Caligulan pornokohtauksiin vaan näkisivät elokuvan enemmänkin kertomuksena siitä millaisiin mittasuhteisiin psykopaatin psykoottisuus kasvaa kun hän saa käsiinsä rajattoman vallan.

Nimi:Caligula

Ohjaaja(t):Tinto Brass, Bob Guccione

Valmistusvuosi:1979

Pääosanäyttelijät:Malcolm McDowell, Peter O'Toole ja Helen Mirren

Rappion syyt: Erotiikka, Mielisairaus

Kannattaako ostaa? Pakollinen ostos! Muista ostaa leikkaamaton versio.

Arvio:★★★★★

Ja pakollinen traileri:

Kirja-arvostelu: Rietas Orkidea eli anaaliorgasmeja ja norsunluudildoja

Gummerus Riettaan Orkidean lupaa takakannessa kirjan olevan konstailematon kokoelma naisten kirjoittamia pornonovelleja, jonka seksiä tihkuvien novellien on tarkoitus kiihoittaa nimenomaan naisia. Olen joskus lukenut, että kun kriitikko haluaa lytätä kirjan puhuu hän "teoksen epätasapainoisesta kokonaisuudesta". En halua lytätä koko kirjaa, mutta ikävä kyllä Rietas Orkidea on epätasapainoinen kokonaisuus - pistää jopa miettimään kuinka ihmeessä muutamat tekstit ovat onnistuneet ylittämään julkaisukynnyksen. Tekstit ovat julkaistu anonyymeina, mutta tekstien laadusta ja tyylistä on pääteltävissä että teksteillä on vähintään 3-4 kirjoittajaa (luultavasti enemmänkin, ja mm. Polle-novelli vaikuttaa aika lailla miehen kirjoittamalta). Jos kyseisen kirjan olet nyt kuitenkin käsiisi sattunut hankkimaan niin voin lohduttaa, että kokoelmasta löytyy myös hyviä pornonovelleja.

Ikävä kyllä tämän kokoelman novellit ovat niin pahasti epätasapainossa keskenään, että meinasin monta kertaa lopettaa lukemisen kesken koska ärsytti liikaa novellien huono kirjallinen (ja seksuaalinen) laatu. Suoraan sanottuna meinasin muutaman ensimmäisen novellin jälkeen heivata koko opuksen "Vie divariin kun jaksat"-laatikkoon. Onneksi kuitenkin jatkoin urheasti lukeamista, sillä kirjallisesti tökeröjen ja anatomian rajoja koettelevien tekeleiden vastapainoksi löytyi muutama aidosti hyvä novelli. Ne olivatkin sitten hyviä sekä kirjallisesti että seksuaalisesti.

Jos ei ole erityisen kiinnostunut lukemaan kuinka Hello Kitty-pikkupöksyinen 15-16-vuotias neitsyt saa kolminkertaisen orgasmin "jättimunaisen Open" suorittaman anaaliyhdynnän ansiosta (ikävä kyllä luit oikein), niin kannattaa ihan reilusti hypätä muutamat ekat novellit yli. Sen jälkeen pääset onneksi nauttimaan ajoittain jopa korkeatasoisista pornonovelleista niin Sulttaanin hovissa kuin japanilaisessa ravintolassakin. Erityisesti historiallissävytteiset Angelika-novellit ja japanilaisen keittiön erikoisuuksiin perehdyttävä Sakella maustettua merilevää kannattaa katsastaa. Arktista vieraanvaraisuutta ja Mustaa magiaa edustavat myöskin kokoelman parhaimmistoa.

Kenen kannattaa lukea? No siis kenen tahansa kannattaa lukea, mutta valikoiden. Osa novelleista nimittäin on ihan oikeasti varsin lähellä kuraa, mutta toisaalta - päinvastoin kuin monet olettavat - hyvää pornoa on vaikea kirjoittaa. Rakkaat naiset, kysykääpä miehiltänne katsovatko he mieluummin amatööripornoa vai ammattilaispornoa? Vastaus on hyvin todennäköisesti amatööriporno. Amatööripornoon on helpompi samaistua, koska se on realistisempaa. Naiset ovat samannäköisiä ja samanoloisia kuin se oma nainen roikkuvine tisseineen ja finnisen pyllyineen. Orgasmit ovat myös aitoja eivätkä feikattuja. Pornossa katsoja/lukija on kuningas, ja teoksen on tarkoituksena herättää hänen himonsa - ei pläjäyttää lukijan naamalle viittä litraa spermaa silloin kun anatomisesti valistunut lukija vielä ihmettelee kuinka novellin sankaritar saattoi saada g-pisteorgasmin anaaliyhdynnässä. Samaistuminen nousee tämäntyyppisessä kirjallisuudessa hyvin äkkiä ongelmaksi myös silloin jos osapuolia kuvaillaan liikaa. Liiallinen adjektiivien käyttö rajaa tekstin kirjoittajan omaksi fantasiaksi ja jättää lukijan ulkopuolelle. Esimerkiksi minulle pitkät hiukset miehellä sattuvat olemaan aikamoinen turn off, joten hyväkin pornonovelli menettää ideansa jos jaaritellaan rivitolkulla miehen ponihännästä. Eli hyvät pornokirjailijat, rajoittakaa miesten kuvailu siihen penikseen ja luokaa fantasia lukijalle älkää itsellenne.

Eli mitä minulla on sanottavaa novellikokoelmasta Rietas orkidea? Sekalainen kokoelma vähän sitä sun tätä. Osa novelleista on korkealaatuisia ja loistavaa eroottista lukemista, ja toinen puolisko on parempi skipata suosiolla. Eli jos novelli alkaa tökerösti niin hyppää seuraavaan. Muutama hyvä novelli ei ikävä kyllä kykene pelastamaan Rietasta Orkideaa eli tuomio on kaksi tähteä.

Nimi:Rietas Orkidea

Kustantaja:Gummerus (Erotica-sarja)

Julkaisuvuosi:2010

Rappion syy:Erotiikka

Kannattaako ostaa? Alennuksesta kannattaa- ei ole kyllä ovh:n arvoinen opus.

Arvio:★★☆☆☆